Kausi 1974 - 1975
LePyn puheenjohtajana toimi Yrjö Saarikoski. Hänen lisäkseen johtokunnassa toimivat kaudella 1974 - 1975 Helena Seitsamo, Kalle Kepsu, Kalle Lundsten, Hannu Himanen ja Teppo Salmikivi. Uutta oli toiminnanjohtajan pesti, jota hoiti Kalle Lundsten. Toiminnanjohtajan katsauksen mukaan LePyssä oli tuolla kaudella noin 270 jäsentä.
Kaudella 1974 - 1975 vaadittiin ensimmäistä kertaa Suomen Koripalloliiton sarjoissa pelaavilta henkilökohtainen koripallolisenssi, mistä kerrottiin LePyn jäsenille kausijulkaisussa.
LePyn miesten joukkue pelasi tällä kaudella Suomensarjan länsilohkoa, jossa pelasivat myös Salon Vilpas, Turun NMKY-66, Helsingin Yliopiston Urheilijat, Hyvinkään Tahko, Kelohonka, Karhun Pojat, Turun Pyrkivä, Maunulan NMKY ja Forssan Kori-Pojat. Miesten joukkueessa pelasivat tuolla kaudella
- Paavo Tapanainen
- Pauli Sorjonen
- Pekka Lähteenmäki
- Eero Lignell
- Tapio Räsänen
- Karl-Erik Lundsten
- Heikki Julkunen
- Juhani Pohjola
- Olavi Kekkonen
- Juhani Tila
- Pekka Rikkilä
Kuvaa joukkueesta ei kausijulkaisussa ole.
Lehdessä kerrotaan myös kauden 1975 - 1976 sarjauudistuksesta. Suunnitelmana oli perustaa mestaruussarjan ja Suomensarjan väliin I divisioona.
Junioreissa LePyn minipojat olivat sijoittuneet edellisen kauden piirisarjassa viidensiksi. Tällä kaudella osa joukkueesta siirtyi C-poikiin, ja vuonna 1963 syntyneet ylenivät minipoikiin.
Pojissa juniorijoukkueita olivat mikrojen ja minien lisäksi A-, B- ja C-juniorit.
Tytöissä oli tuolla kaudella minien lisäksi vain B- ja C-tyttöjä. A-tyttöjä tai naisten joukkuetta ei lehden mukaan ollut.
Harjoituspaikat olivat samat vanhat Leppävaaran, Lintuvaaran ja Mäkkylän kansakoulut sekä Leppävaaran yhteiskoulu. Uutena oli mukaan saatu Leppävaaran kauppaoppilaitos.
Kausijulkaisussa julistettiin kilpailu LePyn merkin ja viirin suunnittelemisesta, palkintona 50 markkaa. Kilpailijoille annettiin tiedoksi että virallinen lyhenne on LePy ja värit sininen ja oranssi. Aikaa oli tammikuun 1975 loppuun asti.
Tuohon aikaan LePy rahoitti toimintaansa paitsi jäsenmaksuilla ja mainosten myynnillä myös toimimalla veikkausasiamiehenä. Veikkauskuponkeja otettiin vastaan Leppävaaran uimahallin Leppä-Baarissa.
Klikkaamalla alla olevia kuvia saat kuvat suuremmiksi.