Kausi 1982 - 1983
LePyn puheenjohtajana oli Kauno Pollari. Johtokunnassa olivat hänen lisäkseen Martti Rantanen, Erja Pitkänen, Riku Virtanen, Christian Öhman, Kalle Lundsten ja Jaakko Linkola.
Uutuutena LePyllä oli vanhemmista koostuva tukiryhmä, joka oli aluksi haastatellut junioreiden vanhemmat kartoittaakseen vanhempien halukkuuden osallistua seuratoimintaan. Tukiryhmä organisoi esimerkiksi joululyhteiden valmistuksen ja myynnin seuran talouden hyväksi: lyhteitä tehtiin ja myytiin 1000 kappaletta!
LePyn jäsenmaksu oli edelleen 100 markkaa kaudessa ja saman perheen lapsilta yhteensä 150 markkaa.
Miesten joukkue oli edellisen kauden päätteeksi onnistunut nousemaan maakuntasarjasta takaisin Suomensarjaan. Kauden tavoitteena oli nousu syksyllä 1983 perustettavaan II divisioonaan. Joukkueen pelaajat olivat
- Riku Virtanen
- Jarmo Gerdt
- Vesa Linnamo
- Kalle Lundsten
- Matti Copeland
- Jussi Pollari
- Tapio Seppälä
- Harri Ruoslahti
- Timo Virtanen
- Jyrki Pajari
Joukkue pelasi kotiottelunsa Karakallion koululla.
Kaudella 1982 - 1983 LePyllä oli ensi kertaa ikämiesten joukkue piirisarjassa. Joukkueessa pelasivat Saulo Kepsu, Jaakko Hultman, Kalle Lundsten, Pekka Rikkilä, Paavo Tapanainen, Fredi Granroth, Tapio Tähtinen, Yrjö Saarikoski, Erkki Pyrrö ja Pentti Kalsola sekä Jose Miquel.
Myös Leppävaarit pelasivat tuolla kaudella, katso alla.
Tuolla kaudella LePyssä toimivat valmentajina amerikkalaiset Roger ja Steve Wiley. He valmensivat neljää joukkuetta: miehiä, C- ja B-poikia sekä naisten Suomensarjajoukkuetta. Muut valmentajat olivat Maija-Liisa Lausamo, Anne Muona, Leena Koskela, Katri Tiilikka, Jaakko Linkola, Martti Rantanen ja Kalle Lundsten.
Naisten joukkue pelasi Suomensarjaa. Joukkueessa pelasivat Minna Varis, Tiisa Huolman, Virva Nurmela, Marina Caravitis, Maarit Lindström, Pirjo Öhman, Tuuli Forsman, Marjatta Lavi, Tiina Haltia, Marja Könönen ja Reija Mansikka. Toinen naisten joukkue pelasi tuolla kaudella maakuntasarjaa.
LePyn kesäleiri pidettiin kesällä 1982 Solvallassa.
Vuoden 1983 alusta LePy alkoi toimia lehtiasiamiehenä. Myös veikkausasiamiestoiminta jatkui Leppävaaran uimahallilla.
Klikkaamalla alla olevia kuvia saat kuvateksti näkyviin ja kuvat suuremmiksi.