Kausi 2009 - 2010
LePyn johtokunta uudistui täysin kaudelle 2009 - 2010. Puheenjohtajana aloitti Kimmo Järvinen, jonka lisäksi johtokunnassa olivat vakiokalustoon kuuluva Kalle Lundsten sekä uusina Pekka Häkkinen, Tiina Kuusisaari, Mikko Sädevuori, Rami Talme ja Joonas Uotila.
Uusi johtokunta aloitti syksyn ripeästi ja käynnisti useita hankkeita, joilla pyrittiin selventämään seuran hallintoa, lisäämään läpinäkyvyyttä ja tehostamaan tiedonkulkua johtokunnan, seuran jäsenten ja muiden intressiryhmien välillä.
Ensimmäiseksi kauden alussa toteutetun tilitoimiston vaihdon tavoite oli vapauttaa seuran resursseja toiminnan kehittämiseen ja antaa ulkopuolisen tilitoimiston keskittyä vain talousasioihin. Samalla sovittiin uudesta raportointirakenteesta ja joukkueiden varojen käytön kirjaamisesta seuran kirjanpitoon, mikä lisäsi läpinäkyvyyttä ja loi uskottavuutta jäsenistön keskuudessa. Lisäksi sen tarkoitus oli helpottaa joukkueiden varainhoitajien työtä. Toinen uudistus oli jäsenrekisterin vaihto ulkopuolisen palveluntarjoajan ylläpitämään keskitettyyn ja selainpohjaiseen järjestelmään, jolla laskutettiin heti syksyllä 2009 jäsenmaksut.
Jäsenmaksut kaudella 2009 - 2010 olivat 150 - 300 euroa.
LePyn näkyvyys parani huomattavasti huomattavasti mm. jäsenistölle suunnatun kuukausittaisen LePy tiedottaa -lehtisen ansiosta. Lisäksi LePyn nettisivut ja visuaalinen yleisilme uudistettiin helmikuun 2010 alussa. LePylle avattiin keväällä 2010 myös omat Facebook-sivut, ja LePy myös uutisoi toiminnastaan säännöllisesti Länsiväylän nettisivujen Kumppanit-osiossa.
Koripalloliiton All Stars -leirille valittiin kesällä 2009 2 tyttöä ja 3 poikaa. Leirille osallistuneet 95-pojat olivat Tommi Hytönen, Niki Aarnio ja Aapo Häkkinen, ja T96:ta edustivat Anni Vehola ja Laura Löytömäki.
Kesäleiri 2009 pidettiin Solvallan urheiluopiston remontin takia Leppävaaran liikuntahallilla, missä myös pidettin jo perinteeksi muodostunut koriskoulu. Koripalloa myös pyrittiin tekemään tunnetuksi yhteistyöllä Sports Academyn kanssa, missä lapset saivat kokeilla eri urheilulajeja.
Joulukuussa tehtiin joulupaketteja Sellossa ja vietettiin LePyn pikkujoulua.
Yksi LePy-lehden teemoista oli "Isot ja pienet, nuoret ja vanhat – kaikki pelaa". Artikkelissa haastateltiin mm. tuolloin 6-vuotiasta Joel Järvistä, joka oli harrastanut korista syyskuusta alkaen. Koriksessa oli Joelin mukaan kivaa se, että kaveritkin pelaavat, ja pomputtaminen. ”Se oli kivaa kun Kalle opetti harhauttamaan ja kun mä näytin sen kotona niin mä harhautin iskän. Mut sen jälkeen täytyy aina muistaa pomputtaa, muuten tuomari viheltää”, kertoo Joel. Kira Talme, 7 vuotta, oli syksyllä 2009 pelannut korista vuoden ajan. Kiran mukaan kivaa oli, kun harjoiteltiin korien heittämistä sekä kun treeneissä oli leikkejä alussa ja lopussa. Valmentajat olivat Kiran mielestä kivoja. Myös uusiin ihmisiin tutustuminen oli hauskaa. Tulevaisuudessa Kira halusi oppia lisää ja päästä pelaamaan.
Miesten joukkue jatkoi III divisioonassa edelleen Kasper Kepsun valmennuksessa. Fut pelasi IV divisioonaa.
Naisten puolella LeSe oli jättänyt LePyn, mutta uusi naisten joukkue oli perustettu. Helat jatkoivat edelleen, ja Ladyt treenasivat vakiovuorollaan Mäkkylässä. Momsien joukkue perustettiin tammikuussa 2010.
Juniorivalmennuksesta vastasivat Emilia Jalonen, Karla Viinikainen, Marianne Cairenius, Harri Leiviskä, Pekka Oittinen, Sini Tiainen, Saara Myllymäki, Sofia Olin, Rosa Silvennoinen, Markku Penttinen, Ilari Heino, Jari Timonen, Jim Smeds, Jenni ja Johanna Puukka, Calle Välkki, Kalle Lundsten, Antonio Thin, Muhamed Ali, Heikki Mikola, Esa Airola, Anu Karppinen, Jussi Vainio, Suvi Liehunen, Jay Thompson, Hemppa Kettunen, Kasper Kepsu, Gijsbert van der Starre, Johanna Kastepohja ja Jussi Kilpelä.
Liikkariohjauksesta vastasi Leena Renko-Julin apunaan Minna Arala, Erika Mattila, Rebecca Thin, Ella Alinikula ja Läänä Omar Tajaddin.
Kevätjuhlan kuvat täällä.
Kauden palkitut
Supermikrot | Alissa Lumme, Anna Petman, Rafin Jahan ja Aku Helve |
E-juniorit | Hanna Johansson, Gabriela Jaskowiak, Lauri Laaksonen |
D-juniorit | Riina Pesonen, Maija Kuhanen, Katriina Hansén, Aleksi Tadic, Markus Rautasalo, Markus Lehti |
C-juniorit | Anna Huldin, Jenna Rautamäki, Antti Hakonen, Santeri Valasvuo |
B-juniorit | Veera Leskinen, Isabelle Lindholm, Teemu Sulonen, Tuomo Holopainen |
A-juniorit | Sini Auvinen, Joonas Sarasti |
Esimerkilliset pelaajat | Ella Alinikula, Niki Aarnio |
Vuoden valmentaja | Anu Karppinen |
Vuoden LePyläinen | Tiina Kuusisaari |
Kausijulkaisu 2009 - 2010 pdf-tiedostona.
Klikkaamalla kuvia saat kuvatekstit näkyviin ja kuvat suuremmiksi.