Kevätjuhla 2012

Palkitut yhteiskuvassa.

Leppävaaran Pyrinnön kevätjuhlaa vietettiin tiistaina 15.5. perinteisin menoin Leppävaaran liikuntahallilla. Länsiväylässä julkaistiin juhlasta seuraava juttu:

"LePyn B-poikien järjestämän juhlan avasi LePyn puheenjohtaja Kimmo Järvinen, joka kiitti kaikkia kuluneesta kaudesta ja esitteli LePyn jokakeväisen tyytyväisyyskyselyn tuloksia. Kyselyyn saatiin tänä vuonna 162  vastausta, mikä oli kokonaista 40 % enemmän kuin vuosi sitten. LePyläiset ovat kyselyn mukaan erittäin tyytyväisiä seuran toimintaan: valmennukseen, tiedotukseen ja LePyssä harrastamisen edullisuuteen. Laakereilla ei kuitenkaan ole syytä jäädä lepäilemään, koska kehittämisen kohteitakin löytyi, ja hallitus lupasikin paneutua annettuun palautteeseen ja parantaa kehittämistä vaativia osa-alueita.

Perinteisten kolmoskisan ja tiputuksen jälkeen oli vuorossa kauden parhaiten palkitseminen. Kiertopalkinnot jaettiin ikäluokittain A-junioreista vuonna 2005 syntyneihin supermikroihin asti, mikä lisäksi palkittiin parhaat minipuolustajat sekä kauden esimerkillinen tyttö- ja poikapelaaja. Parhaana minityttöpuolustajana palkittiin Meri Talme, ja poikien palkittu oli Benjamin Sutton. Esimerkillisen tyttöpelaajan palkinnon sai Anni Vehola, ja esimerkilliseksi poikapelaajaksi valittiin Alvar Aladin.

Vuoden valmentajan palkinnon pokkasi LePyn A-poikien valmentaja Anssi Kousa, joka on tuonut intoa ja osaamista vanhempien poikien valmennukseen, on loputtoman kiinnostunut lajista ja on kehittänyt itseään esimerkillisesti hankkimalla lisätietoa lajista ja suorittamalla Suomen Koripalloliiton II tason valmentajatutkinnon.

Tänä keväänä jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden juniorivalmentajan palkinto, jonka sai Saara Myllymäki. Saara on LePyn oma kasvatti,  joka on toiminut kahden ikäluokan valmentajana jo useamman vuoden. Hän on rakastettu valmentaja, joka puurtaa joukkueensa eteen niin lajiharjoituksissa kuin vapaa-ajallansakin luoden vahvempaa joukkuehenkeä. Kaikista LePyn valmentajista Saara on kouluttautunut eniten menneellä kaudella suorittaen muun muassa Suomen Koripalloliiton I tason koulutuksen. Saara on myös lahjakas kirjoittaja: hänen innostavia ja koskettavia blogikirjoituksiaan löytyy  LePyn nettisivuilta, kannattaa käydä lukemassa!

Vuoden joukkueenjohtajana palkittiin A-tyttöjen monivuotinen jojo Jupe Jaakkonen, ja vuoden LePyläinen on B-poikien joukkueenjohtaja Sari Sivonen, joka on aina valmis auttamaan paitsi oman joukkueensa osalta myös koko seuran tehtävissä. Se määrä vapaaehtoistunteja minkä Sari  on tehnyt seuran eteen on ihailtavaa ja korvaamatonta  - tällaisia seura-aktiiveja tarvitsee jokainen urheiluseura!

Lopuksi palkittiin LePyn henki, positiivinen hengenluoja, jonka käytös ja asenne innostaa ja luo seurahenkeä. Tämän ensimmäistä kertaa jaetun palkinnon sai Markus Konkari, joka on kasvanut junnusta senioriksi LePyssä, ja toimii edelleenkin seura-aktiivina. Markus pelaa LePyn miesten joukkueessa ja valmentaa useita mikro- ja supermikrojoukkueita kouluttaen samalla juniorivalmentajia. Hän on LePyläinen henkeen ja vereen ja on ylpeä siitä, niin kuin kuuluukin!"


Kauden 2011 - 2012 palkitut

A-junioritAnni Jaakkonen ja Oliver Kaisti
B-junioritVilma Liikonen, Teresa Helleniemi, Antti Hakonen ja Tuure Manninen
Tytöt 1998Camilla Simola
Pojat 1998Markus Lehti
Tytöt 1999Jenna Ojalehto
Pojat 1999Markus Rautasalo
Tytöt 2000Amanda Elo
Pojat 2000Roy Liu
Tytöt 2001Emerita Mashaire
Pojat 2001Riku Pöllänen
Tytöt 2002Ida Räty
Pojat 2002Oskar Harju
Tytöt 2003Senni Saari
Pojat 2003Joel Järvinen
Tytöt 2004Essi Mäkelä
Pojat 2004Leevi Lammi
Tytöt 2005Tuuli Lehti
Pojat 2005Elmeri Pirinen
MinipuolustajatMeri Talme ja Benjamin Sutton
Esimerkilliset pelaajatAnni Vehola ja Alvar Aladin
 HelatTiisa Ruoslahti
MomsPirjo Karppinen
NaisetNora Westerback
Vuoden joukkueenjohtajaJupe Jaakkonen
Vuoden LePyläinenSari Sivonen
Vuoden valmentajaAnssi Kousa
Vuoden juniorivalmentajaSaara Myllymäki
LePyn henkiMarkus Konkari
 

Klikkaamalla kuvia saat kuvatekstit näkyviin ja kuvat suuremmiksi.