Katsaus kauden 2013 - 2014 peleihin

Kaudella 2013 - 2014 LePyllä oli 18 junioreiden ja 12 aikuisten joukkuetta, 5 lasten liikkariryhmää, 2 vanhempi-lapsi -korisryhmää sekä 2 kouluilla toimivaa koriskerhoa. Suomen Koripalloliiton Eteläisen alueen sarjoissa LePyllä oli 15 juniorijoukkuetta, jotka pelasivat 27:ssa eri Eteläisen alueen sarjassa. Viidessä sarjassa päästiin Final Foureihin. Aikuisjoukkueista alueen sarjoissa pelasi 3 naisten ja 5 miesten joukkuetta.

Junioreissa kausi 2013 – 2014 oli varsin merkittävä, kun kaksi LePyn tyttöjoukkuetta pelasi monen vuoden tauon jälkeen valtakunnallisella tasolla: A-tytöt pelasivat valtakunnallista I divisioonaa ja C-tytöt SM-sarjaa.

A-pojat voittivat alkusyksystä EHBT-turnauksessa Fun-sarjan sekä pääsivät SM-karsintojen toiselle kierrokselle asti. Valitettavasti pääsy valtakunnalliseen sarjaan jäi tällä kertaa haaveeksi, joten kausi pelattiin Eteläisen alueen I ja II divisioonia. Kakkosdivarin pelejä pelattiin pääosin 97 syntyneillä pojilla, ykkösessä pelasi kokeneempi 95-kaarti. Ykkösdivarissa joukkue päätyi syksyllä 5/5-saldolla kuudenneksi, kakkosessa 6/4-saldolla samalle sijalle. Kevätkaudella sijoitukset olivat ykkösdivisioonassa kuudes ja kakkosessa seitsemäs. Kaudelle 2014 – 2015 valmentajaksi palaa Joonas Saariniemi. Pääosin 97 syntyneistä pojista koostuva ryhmä jatkaa harjoittelua uudella innolla ja valmistautuu elokuun EHBT-turnaukseen ja sen kilpasarjan peleihin.

Elokuun 2013 EHBT-turnauksen jälkeen, missä pelattiin kahdessa sarjassa, A-tytöt pelasivat syksyn kolmea Eteläisen alueen sarjaa, joissa tuli syksyn aikana I divisioonassa 3 voittoa ja 3 tappiota, II divisioonassa 4 voittoa ja 6 tappiota sekä III divisioonassa 9 voittoa ja ainoastaan 1 tappio. Keväällä jatkettiin Eteläisen alueen I ja III divisioonissa; molemmissa päästiin Final Foureihin ja saatiin lopulta hopeamitalit. Joukkue pelasi koko kauden myös valtakunnallista I divisioonaa, missä runkosarjan loppusaldona oli 11 voittoa ja 7 tappiota ja sarjan neljäs sija. Final Foureissa loppusijoitus oli neljäs. Joukkue jatkaa kaudella 2014 – 2015 Jussi Kilpelän valmennuksessa.

B-pojat pelasivat EHBT-turnauksen jälkeen kaudella 2013 – 2014 Eteläisen alueen II ja III divisioonissa. Suurin osa vastustajista oli tuttuja aiemmilta vuosilta, mutta mukaan mahtui myös uusia joukkueita. Kakkosdivisioonassa kevään sijoitus oli yhdestoista, kolmosessa alemman jatkosarjan kuudes. Sarjapelien lisäksi joukkue osallistui tammikuussa ensin LePyn loppiaisleirille Rakveressa ja sitten Ricoh-turnaukseen Vantaalla, ja keväällä matkattiin Stadium Basketball cupiin Ruotsiin. Kaudella 2014 – 2015 joukkuetta valmentavat Tuomo Holopainen ja Jonatan Lygdman. B-pojat osallistuvat EHBT-turnauksessa fun-sarjaan.

B-tytöt pelasivat syyskauden Eteläisen alueen II divisioonaa, missä tuloksena oli kakkossija saldolla 7 voittoa ja vain 1 tappio. Syksyllä osallistuttiin myös EHBT-turnaukseen ja käytiin Kouvot-turnauksessa. Tammikuussa leireiltiin Virossa, ja kevään pelikausi alkoi upeasti Ricoh-turnauksella, tuloksena Fun-sarjan voitto. B-tytöt pelasivat kevään Eteläisen alueen I divarissa ja sijoittuivat kahdeksansiksi. Kausi huipentui huhtikuussa Wienin turnaukseen, missä voitettiin alkulohko ja päästiin 16 parhaan joukkoon noin 70 joukkueen turnauksessa. Viimeisessä sijoitusottelussa tytöt hävisivät Itävallan maajoukkueelle. Harjoitukset ovat Jussi Vainion johdolla jo hyvässä vauhdissa kohti kautta 2014 – 2015; EHBT:ssa osallistutaan kilpa- ja fun-sarjoihin.

P00:n syyskausi 2013 lähti hienosti käyntiin tiiviin harjoittelun merkeissä. Joukkue osallistui EHBT-turnaukseen ja pelasi sen jälkeen ikäluokkansa III divisioonaa. Kauden ensimmäinen voitto tuli sarjassa nopeasti, ja sen jälkeen sarjapelit sujuivat vaihtelevasti. Otteluista kertyi 1 voitto ja 8 tappiota. Pojat kasvoivat syksyn aikana henkisesti isoin harppauksin, ja pari uutta pelaajaakin liittyi joukkueeseen. Tammikuussa joukkue kävi LePyn Rakveren leirillä ottamassa mittaa naapurimaan joukkueista, ja Ricoh-turnauksessa päästiin nauttimaan muutamasta voitostakin. Keväällä 2014 jatkettiin pelejä III divisioonassa. Sarjassa tuli muutama voitto, ja kärsityt tappiotkin olivat todella tiukkoja, joten eteenpäin mentiin isoin harppauksin kauden alkuun verrattuna. Joukkue odottaa innolla siirtymistä B-poikiin ja kesän kovia harjoituksia.

Kauden aikana P01-joukkueeseen saatiin ilahduttavasti useita uusia poikia. Joukkue osallistui elokuun EHBT-turnaukseen ja pelasi syyskauden Eteläisen alueen 3-divarissa, missä tuli 3 voittoa ja 2 tappiota. Joukkueella oli pelillisesti vaikea kevätkausi loukkaantumisten ja sairastelun takia. Lisäksi ryhmään liittyi 9 uutta poikaa kauden aikana. Suurin osa pojista jaksoi tappioista huolimatta harjoitella ja taistella kokeneempia joukkueita vastaan. Lopuksi kuitenkin tilanne käännettiin voitoksi. III divisioonan aluefinaaleissa vastaan tuli pronssiottelussa HNMKY. LePy johti peliä alusta saakka ja pakotti uhrautuvalla joukkuepuolustuksella vastustajan heittämään kaukaa. Pelaajien asennetta kuvaa kahmitut 34 puolustuspään levypalloa. Kun oma hyökkäyspeli sujui kohtalaisesti, 18 hyökkäyslevypallon avittamana, pronssia tuli ansaitusti pistein 47-33. Joukkue osallistui keväällä myös Simabasket-turnaukseen Järvenpäässä. Useat pelit olivat tiukkoja, ja voitot menivät ristiin. Sijoituspeleissä tuli yhden pisteen voitto Lahden NMKY:stä hienon peliesityksen tuloksena. P01 jatkaa kaudella 2014 – 2015 C-pojissa Anssi Kousan johdolla. Joukkue osallistuu EHBT:n P01- ja P01 fun -sarjoihin.

Ennen sarjojen alkua vuosina 2000 ja 2001 syntyneet C-tytöt osallistuivat syksyllä EHBT-turnaukseen kolmella joukkueella. Kaudella pelattiin yhteensä neljää sarjaa: 00-tyttöjen I divisioonaa sekä II divisioonaa, missä loppusijoitus oli kuudes, sekä 01-tyttöjen I divisioonaa, missä kertyi sekä syys- että kevätkaudella 2 voittoa ja 6 tappiota. Syksyllä tytöt ennättivät käydä myös Kouvot-turnauksessa. 00-tyttöjen ykkösdivisioona toimi syyskauden ajan SM-karsintasarjana, missä LePy voitti viimeisessä, ratkaisevassa pelissä Hongan ja pelasi siis kevätkaudella SM-sarjaa. Joukkue jatkoi keväällä SM-sarjan lisäksi myös 00-tyttöjen ykkösdivarissa, joka oli syksyn tapaan erittäin tasainen, ja lopulta 4 joukkuetta oli tasapisteissä (6/3). LePy jäi keskinäisten otteluiden vertailussa viimeiseksi ja näin sarjan viidenneksi. SM-sarja alkoi hieman takkuillen, mutta kun tytöt tottuivat lyhyeen taukoon pelien välissä, pelitkin alkoivat luistaa: esimerkiksi SM-nelonen Wartti kaatui peräti 20 pisteellä. Lohkon neljäs sija takasi paikan alemmassa lopputurnauksessa, jossa LePy taisteli itsensä lopulta hienosti Suomen kahdeksanneksi parhaaksi C-tyttöjoukkueeksi! Sarjojen lisäksi C-tytöt pelasivat Ricoh-turnauksessa kolmella joukkueella ja Stadium basketissa Norrköpingissä peräti neljällä joukkueella. Tuomisina näistä turnauksista yhteensä kolme mitalia ja paljon hyviä muistoja. Ensi kaudeksi 00-tytöt siirtyvät B-tyttöihin Jussi Vainion ohjaukseen, ja 01-tytöt jatkavat 02-tyttöjen kanssa C-tyttöinä Marika Vilasen ja Tommi Hytösen valmentamina sekä osallistuvat EHBT:n T01- ja T01 fun -sarjoihin.

LePyn B-tytöt Itävallan maajoukkueen kanssa Wienissä huhtikuussa 2014.

Pojat 2002 -joukkue aloitti syksyn pelit EHBT-turnauksella. Pelaajia oli kauden alussa 27, joten joukkue ilmoittautui kaikkiin kolmeen divisioonaan. Ykkösdivarissa kokeneemmat pojat voittivat kaikki syksyn kuusi matsiaan. Kakkosdivari osoittautui yllättävän kovaksi, eikä sieltä saatu puristettua kuin yksi voitto. Täpäriä tappioita toki tuli useita. Kolmosdivarissa saatiin melko kokemattomalla joukkueella kaksi voittoa. Syksyn kohokohta pojille oli LePyn oma MiniBasket-turnaus. Haastajasarjassa saatiin hopeaa, viimeinen matsi hävittiin harmittavasti jatkoajalla. Kilpasarjassa vietiin kultaa, ja joukkue pääsi juhlimaan historiansa ensimmäistä turnausvoittoa. Keväällä joukkue keskittyi turnausten kiertämisen sijaan sarjakorikseen, vaikka Ricohissa toki käytiin. Joukkue pelasi keväällä peräti neljää Eteläisen alueen sarjaa. Kokemusta isoista koreista haettiin vuotta vanhempien kakkosdivarista. P01- ja P02-kakkosdivareissa menestyttiin kohtuullisesti ja sijoituttiin sarjojen keskivaiheille. P02-kolmosdivarissa ei voittoja keväällä tullut, mutta poikien pelihuumori kesti loppuun saakka. P02-ykkösdivarissa pelattiin parhaimmillaan upeaa korista. Lopputuloksena kaudesta oli hieno pronssimitali. Joukkueessa oli kauden lopussa 31 pelaajaa. Kausi päätetään toukokuun lopussa Tukholmassa pelattavaan Lampe Challenge -kutsuturnaukseen, ja ensi kausi pelataan C-pojissa edelleen Anssi Kousan johdolla. EHBT:ssa sarjat ovat P02 ja P02 fun.

Tyttöjen 2002 joukkue aloitti kauden pelaamalla EHBT-turnauksessa vuotta vanhempien 2001-tyttöjen kilpa- ja haastajasarjaa. Vastus oli odotetusti kova ja pelit kasvattavia. Siltä pohjalta oli hyvä lähteä sarjapeleihin Eteläisen alueen I ja II divisioonissa. Koko joukkueen pitkäjänteinen työ aggressiivisen puolustuksen ja nopeiden hyökkäysten puolesta sekä pelitempon vaativan fyysisen kunnon kehittämisestä palkittiin tasaisissa sarjapeleissä. Kevätkauden sijoitukset olivat ykkösessä seitsemäs ja kakkosessa yhdestoista. Usko itseensä ja toimiminen yhtenä joukkueena testattiin niin omassa MiniBasket-turnauksessa, Rakveren loppiaisleirillä kuin Ricoh-turnauksessakin. Ricohista joukkue otti historiallisen turnausvoiton 02-ikäisten pääsarjasta, eikä haastajasarjassakaan voitto ollut kaukana. Toukokuun lopussa osa tytöistä käy vielä testaamassa ruotsalaisten ja virolaisten joukkueiden pelityylit Lampe Challenge -turnauksessa Tukholmassa. Ensi kaudella treenataan Marika Vilasen ja Tommi Hytösen valmennuksessa C-tytöissä yhdessä 01-tyttöjen kanssa.

P03 pelasi syyskaudella kahdella joukkueella II divisioonaa sekä osallistui LePyn MiniBasket-turnaukseen kahdella joukkueella. Kevätkaudella pelattiin I ja II divisioonaa kolmella joukkueella. Joukkueelle kertyi yhteensä turnaukset mukaan lukien yli 40 matsia, joten jokainen sai varmasti tarpeeksi peliminuutteja ja hienoja kokemuksia. Tasot sarjoissa olivat kovia, ja LePyn joukkueet joutuivat usein taipumaan, mutta kokemusta ja pelivarmuutta kertyi roppakaupalla. Kehitys on kaikkien poikien kohdalla ollut huimaa! Jako tasojoukkueisiin oli oikea ratkaisu, sillä niin haasteita kuin onnistumisiakin pystyttiin tarjoamaan sekä juuri aloittaneille että jo pidempään pelanneille. Kaiken kaikkiaan harjoitusrinkiin kuuluu tällä hetkellä lähes 30 poikaa, joten treeneissä riittää hulinaa. Joukkuetta valmentaa kaudella 2014 – 2015 Sander Stahl, ja EHBT:hen mennään pelaamaan P03- ja P03 fun -sarjoissa.

T03-joukkue aloitti kauden 2013 - 2014 EHBT-turnauksella, jota lähdettiin pelaamaan kahdella joukkueella (19 tyttöä). Ryhmä kasvoi alkusyksystä 11 pelaajalla, ja LePyn MiniBasket-turnaukseen osallistuttiin peräti kolmella joukkueella, joissa pelasi yhteensä 29 pelaajaa. Joukkue pelasi syksyllä kahdella joukkueella Eteläisen alueen I ja II divisioonissa. Voittoja kertyi ykkösessä 6 kappaletta ja tappioita 4. II divisioonassa napattiin 4 voittoa ja yhtä monta tappiota. Joukkue osallistui kevätkauden aikana kahdella joukkueella kolmeen turnaukseen: Tammikuussa pelattiin Ricoh-turnauksessa fun- ja kilpasarjoissa, maaliskuussa Perniön Pikkujätti-turnauksessa minityttöjen reservisarjassa ja huhtikuussa Simabasket-turnauksen minityttöjen sarjassa. Joukkue pelasi keväällä kahta Eteläisen alueen sarjaa syksyn tapaan. I divisioonassa pelattiin 7 peliä, joista muutamat tasaisia taistoja, mutta niistä jäätiin ilman voittoja. II divarissa tultiin 3 voitolla ja 4 tappiolla viidensiksi ja jäätiin niukasti aluefinaalipelien ulkopuolelle. Tällä hetkellä joukkueessa harjoittelee 26 iloista ja sporttista tyttöä ja mukaan mahtuu vielä lisääkin. Kesäharjoittelu on jo käynnistynyt uuden valmentajan Anssi Kousan johdolla. Joukkue on ilmoitettu EHBT:n T03- ja T03 fun -sarjoihin.

P04 pelasi hyvän kauden, ja osallistumisaktiivisuus peleihin ja harjoituksiin oli korkealla tasolla. Monet treeneistä vedettiin yhdessä P03:n kanssa, mikä on tarkoittanut sitä, että pojat ovat saaneet mennä harkoissa sata lasissa, ja aina on ollut tarpeeksi poikia treeneissä. Joukkue pelasi ikäluokkansa II divisioonaa, missä pelejä kertyi kiitettävän paljon: koko kauden aikana pelattiin 16 sarjapeliä, saldona 7 voittoa ja 9 tappiota. Lopputuloksena kaudesta oli neljäs sija yhdentoista joukkueen alemmassa loppusarjassa eli kun huomioi kaikki joukkueet, sijoitus oli kymmenes 17 joukkueen sarjassa eli hyvää keskitasoa. Joukkue osallistui syksyllä LePyn Mikroturnaukseen, missä saatiin monta kovaa peliä. P04 sai lisäksi "villin kortin" LePyn MiniBasket-turnaukseen 03-tyttöjen sarjaan ja sijoittui lohkossaan toiseksi. Kevään turnauksena oli tällä kertaa Simabasket Järvenpäässä. Turnaus oli hieno kokemus pojille, ja pelit sujuivat loistavasti, 3 voittoa ja vain 1 tappio. Etenkin viimeinen peli Klaukkalan Namikaa vastaan turnauksen lopuksi sunnuntai-iltana oli ikimuistoinen. LePy nousi huikealla taistelulla 15 pisteen takaa 7 pisteen voittoon, siinä joka poika todella laittoi kaiken likoon vaikka pitkä turnauspäivä painoi jo kaikilla jaloissa! Ensi kaudella jatketaan Sander Stahlin valmennuksessa. Kesätreenit ovat jo alkaneet hyvällä sykkeellä yhteistreeneinä P03:n kanssa valmentajan lanseeraamalla teesillä: "Koulun kesäloma ei ole koriksen kesäloma" eli syksyllä ollaan kovassa kunnossa aloittamassa uutta kautta!

P02 ja I divisioonan pronssimitalit.

T04:n syyskausi oli vauhdikas. Joukkue aloitti kauden elokuussa EHBT-turnauksella, syyskuussa osallistuttiin LePyn omaan Mikroturnaukseen ja marraskuussa käytiin Kouvot-turnauksessa kahdella joukkueella. Yhtä tiukkaa tappiota lukuun ottamatta (kolmannella jatkoajalla yhden korin erolla) Honkaa vastaan tytöt voittivat kaikki sarjapelit syksyn aikana, 7 kappaletta! Tammikuu alkoi tehokkaasti Ricoh-turnauksessa, jossa joukkue sijoittui hienosti kuudenneksi. Sarjapelit jatkuivat keväällä voitokkaasti, ja joukkue pääsi II divisioonan kuuden parhaan joukkoon. Jatkolohkossa vastustajat olivat parempia, eikä tie jatkunut tyttöjen tsempistä huolimatta aluefinaaleihin saakka. Hyvinkään korisrieha tarjosi uusille pelaajille mahdollisuuden pelata turnauksessa, ja kokemus olikin kaikille onnistunut ja positiivinen. Turun JBT-turnaus olikin sitten oma lukunsa. Tytöt pelasivat kahdella joukkueella Fun-sarjassa varsin menestyksekkäästi ja saivat kaksoisvoiton sekä kulta- ja hopeamitalit kotiin tuomisiksi. Kevään aikana joukkueeseen tuli neljä uutta pelaajaa, ja tyttöjä on nyt 25! Tästä on hyvä jatkaa kesätreenien kautta syksyyn. Ensimmäinen turnaus on EHBT Espoossa heti elokuussa, ja sinne lähdetään kahdella joukkueella. Joukkue jatkaa kaudella 2014 – 2015 Hemmo Kettusen johdolla.

P05:n syksyn pelit sujuivat hyvin. Vaikka varsin tiukkoja matseja hävittiin, yksi voittokin saatiin. Joukkue osallistui myös LePyn Mikroturnaukseen. Kevätkaudella pelattiin I divisioonassa, minkä lisäksi pelattiin harjoitusotteluita ja käytiin kahden joukkueen voimin päättämässä koriskausi Sherwoodin iloisessa mikroturnauksessa. Sarjapeleissä kyyti oli kovaa eikä voittoja saatu, mutta turnauksessa onnistuttiin, ja lopuksi molemmat joukkueet pääsivät mitaleille. Kausi jatkuu vielä harjoituksilla, ja kesätauon jälkeen jatketaan sarjassa sekä osallistutaan ainakin LePyn omaan mikroturnaukseen syyskuussa. Joukkue siirtyy kaudella 2014 – 2015 Anu Karppisen ohjaukseen.

T05 aloitti kauden 2013 – 2014 reippaasti kahdella joukkueella LePyn Mikroturnauksessa ja pelasi syksyn Eteläisen alueen I divisioonaa. Alun varovaisten otteitten jälkeen tytöt reipastuivat huimaa tahtia, ja jälki peleissä oli sen mukaista: valtavasti onnistumisia, silminnähtävää pelaamisen riemua, punaisia poskia ja säkenöiviä silmiä. Keväällä 05-tytöt harjoittelivat todella aktiivisesti, ja joukkueeseen liittyi kuusi uutta pelaajaa. Tytöt pelasivat keväällä kahta sarjaa, joissa kaikille saatiin sopiva määrä pelejä, onnistumisia ja oppimista. Lisäksi käytiin turnauksessa Perniössä, missä tytöt pelasivat rohkein ottein vuotta vanhempia vastaan. Keväälle valittiin vielä toinen turnaus Järvenpäästä. Sieltä tuli toiselle joukkueelle pronssia ja toiselle viides sija. Kevät huipentui I divisioonan aluefinaaleissa, joissa sijoitus tällä kertaa neljäs. Päättäjäiset pidettiin Susi Centerissä urheilullisissa merkeissä. Kausi 2014 – 2015 jatkuu Saara Myllymäen valmennuksessa.

P06-joukkueen rosteri on vahvistunut kauden aikana: joukkueessa on jo lähes 20 pelaajaa. Ensimmäiset pelit pelattiin keväällä LePyn Supermikroturnauksessa. Joukkue on treenannut aktiivisesti kaksi kertaa viikossa koko kauden. Nyt joukkue siirtyy kesätauolle etsimään lisää pelimiehiä, sillä syksyllä lähdetään mukaan sarjatoimintaan Marika Vilasen valmentamina.

T06-joukkue on pelannut kevään aikana harjoituspelejä ja osallistunut LePyn Supermikroturnaukseen. Mukana on jo yhteensä lähes 30 tyttöä, ja meno treeneissä on aktiivista ja innokasta. Kausi päättyy mikroriehassa ja joukkueen omassa kevätriehassa. Joukkue jatkaa tulevaan kauteen Sander Stahlin kanssa. EHBT:ssä esiinnytään kolmena joukkueena.

07 – 08 -poikien ja -tyttöjen syksy meni vauhdikkaasti ahkeran harjoittelun merkeissä. Harkoissa liikuttiin ja opittiin uusia taitoja leikkien ja välillä hieman totisemminkin harjoitellen. Keväällä jatkettiin perustaitojen harjoittelua: ryhmässä olemista, sääntöjen noudattamista ja liikkumista leikinomaisesti. Kevään mittaan lisättiin lajitaitojen osuutta. Huipennus oli LePyn vauhdikas Supermikroturnaus huhtikuussa. Kaudella 2014 – 2015 ikäluokka jaetaan kahtia ja perustetaan 07- ja 08-tyttöjen sekä poikien joukkueet. 07-tyttöjen valmentajana toimii Saara Myllymäki, ja 07-pojat treenaavat Marika Vilasen ja Sander Stahlin ohjauksessa. 08-tyttöjen ja -poikien valmentajana toimii Mikko Mäntylä.

T04 ja kaksoisvoitto Turun JBT:stä.

Aikuisjoukkueet

LePy Orangemenin kausi 2013 - 2014 III divisioonassa vastasi paljolti aiempia kausia: paljon tiukkoja, kilpailullisia pelejä ja hyvä yhteishenki sekä kentällä että sen ulkopuolella. Kauden lopulliseksi saldoksi kertyi 10 voittoa ja 12 tappiota sekä sijoitus sarjan keskikastissa.

F.U.T:n kausi 2013 - 2014 alkoi heti kuuden ottelun tappioputkella (näistä tosin kaksi yhden pisteen erolla), ja keväällä loppusaldo näytti 5 voittoa ja 15 tappiota, joten kausi jäi F.U.T.-historiaan kautta aikojen heikoimpana IV divisioonan esiintymisenä.

Miesten V divisioonassa LePyllä oli kaudella 2013 - 2014 kaudella 3 joukkuetta: syksyllä 2013 perustettu LBG, Balls ja Faijat. LBG:n riveissä pelasi LePyn viime kausien A-poikia täydennettynä ainakin yhdellä LePyn valmentajalla. Syksyn saldo oli 7 voittoa ja 3 tappiota; keväällä tuli 3 voittoa ja 7 tappiota ylimmäisestä E-lohkosta. Balls pelasi syksyllä sarjan A-lohkoa, mistä kertyi 5 voittoa ja 5 tappiota. Keväällä sarja oli alempi keskimmäinen, mistä 6 voittoa ja 4 tappiota.

Faijojen syyskausi oli melko hyvä, vaikka loukkaantumiset hieman vaivasivat joukkuetta. Syksyllä sarjasta tuli 7 voittoa ja 3 tappiota, joten joukkue pääsi kevääksi ylimpään 5-divarin jatkosarjaan, missä sijoituttiin 6 voitolla ja 4 tappiolla hienosti neljänsiksi!

Kausi 2013 – 2014 oli Rookies-joukkueen neljäs kausi, ja ”aloittelijoita” on jo lähes 30. Rookiesin toiminnan laatu parani merkittävästi, kun he siirtyivät treenaamaan Honkahallille, ja treeneissä pääsi pelaamaan isolla kentällä. Rookiesin kevätkausi jatkui hyvän olon vauhtikoriksella ja vakiopelillä Honkaa vastaan. Kausi on vielä täydessä vauhdissa ja jatkuu juhannukseen asti. Kauden loppu huipentuu jälkipeleihin terassikauden avajaisissa. Liikuntaa ei voi varastoida, joten Rookies jatkaa äijäkoriksen merkeissä elokuun alussa.

Orangemen kevättalvella 2014.

LePyn Naisten joukkue treenasi kauden ajan Helojen kanssa ja pelannut Eteläisen alueen III divisioonaa. Syksyn saldona oli sarjapeleistä 6 voittoa, 4 tappiota ja sarjan neljäs sija. Keväällä joukkue jatkoi pelejä keskimmäisessä loppusarjassa. Harjoituskertojen vähäisyys ja pelaajamuutokset vaikuttivat kuitenkin yllättävän negatiivisesti menestykseen: 1 voitto, 8 tappiota ja keski-loppusarjan viimeinen sija.

Helojen kokoonpano muuttui paljon edelliskaudesta, ja sarjakin vaihtui kolmosdivarista neloseen. Harkkoja oli vähän, koska kotipelit pelattiin joka toinen viikko olevalla treenivuorolla. Pelaajapula ja loukkaantumiset vaivasivat, mutta onneksi matseihin saatiin apua A- ja B-tytöistä. Sarjamatseista tuli 6 voittoa ja 12 tappiota. Kauden aikana syntyi kaksi suloista pikku-Hela-tyttöä.

Momsit pelasivat edelleen Mammasarjaa, missä syksyllä koettiin ensin kaksi vierastappiota ja sitten kaksi kotivoittoa. Tämän lisäksi hävittiin yksi harjoitusottelu. Kevätkaudella Mammasarjassa tuli Momsien historian pohjanoteeraus: kaikki sarjan 10 ottelua hävittiin. Momsit eivät kuitenkaan tästä lannistu. Kesä treenataan juoksukuntoa ja heittoja ja ensi kautta kohti mennään pää pystyssä!

Momseja ja Heloja tutustumassa Susi Training Centeriin toukokuussa 2014.