Ricoh-turnaus 2016
Vantaalla tammikuun lopussa 2016 pelatussa Ricoh-turnauksessa LePy oli mukana 9 joukkueella, jotka pelasivat 14 eri sarjassa 16:na eri joukkueena. Pelejä LePyn joukkueelle kertyi viikonlopun aikana kaikkiaan 67 kappaletta.
A-tytöt osallistuivat ikäluokkansa haastajasarjaan. Perjantain ensimmäinen vastustaja oli Äänekosken Huima, jolle hävittiin viitisenkymmentä pistettä. Huima voitti lopulta koko sarjan häviämättä otteluakaan. Lauantaiaamuna jatkettiin Pakilan Visaa vastaan, ja tämä ottelu oli huomattavasti edellistä tasaväkisempi. LePyn hyvästä tsempistä huolimatta lopputulos PakVille 49-36. Lauantain iltaottelu pelattiin Helmi Basketia vastaan. Helmi vei voiton 52-45, ja LePy päätyi A-lohkon kolmosena pelaamaan sijoista 5 - 8. Sunnuntaiaamun alkajaisiksi kohdattiin TikS. Ottelu oli erittäin tasainen: puoliajalla tilanne oli TikSin hyväksi 18-20, mutta LePy pisti kaiken peliin ja voitti lopulta pisteellä. Loppuvihellyksen soidessa taululle jäivät lukemat 40-39. Viimeinen ottelu pelattiin vanhaa tuttua EBT:tä vastaan. Tämäkin ottelu oli tasainen, mutta LePy johti koko ajan ja voitti lopulta 30-25 päätyen näin sarjan sijalle 5.
B-tyttöjen kilpasarjan joukkue aloitti turnauksen kohtaamalla Kouvot, joista tehtiin selvää jälkeä lukemin 50-28. Tytöt saivat selvän voiton kautta hyvän alun turnauksessa. Seuraava vastustaja oli sarjan ehdoton ennakkosuosikki PuHu, ja nyt LePyä vietiin. Ensimmäinen puolisko meni PuHulle 22-12, mutta toisella puoliskolla LePy sai vain 2 pistettä, ja PuHu voitti ottelun 36-14. Sunnuntaiaamuna LePy kohtasi Turun Riennon, joka vei ottelun ensimmäisen puoliskon nimiinsä 20-28. Toiselle puoliskolle kentälle marssi sisuuntunut LePy, joka taisteli huippujännittävien vaiheiden jälkeen itselleen voiton 45-43. Näin LePy pääsi finaaliin, jossa saatiin uudelleen vastaan PuHu. Loppuottelun ennakkosuosikista ei ollut epäselvyyttä, mutta LePyn joukkue venyi uskomattomiin suorituksiin ja taisteli hienosti joukkueena. LePy taisteli ensimmäisen puoliskon voiton lukemin 19-23, mutta lopussa PuHu ratkaisi ottelun 46-44. Näin B-tytöille kilpasarjan hopeaa hienosti sujuneen turnauksen päätteeksi!
B-pojat osallistuivat ikäluokkansa haastajasarjaan. III divisioonassa pelaavan LePyn kanssa samassa B-lohkossa olivat PuHu ja KTP, jotka molemmat pelaavat I divisioonassa. LePyn ensimmäinen vastustaja oli PuHu, jonka ylivoima LePyyn verrattua oli selvä: PuHu voitti melkein 40 pisteellä. Toinen vastustaja, KTP, voitti LePyn samantapaisin lukemin. KTP-pelissä sattui ikävä tapaturma ottelun alkupuolella, kun LePyn joukkueen kapteenin sormi vääntyi toisesta nivelestä sivulle päin ja jäi kaikkien kauhuksi törröttämään väärään suuntaan. Turnauksen sairaanhoitaja sai sormen oikaistua, mutta lääkärin tarkastuksen jälkeen turnaus jäi kapteenilta kesken. Kapteenin loukkaantumisen takia LePyn peli oli hetken sekaisin, eikä pelirytmi enää palannut ennalleen. Lauantain iltapelissä LePy sai vastaansa II divisioonassa pelaavan Wartin. Tiukka ottelu meni jatkoajalle, kun varsinainen peliaika päättyi lukemiin 42-42. LePy sai jatkoerässä hengen päälle ja voitti ottelun 44-42. Poikien turnauksen viimeinen ottelu pelattiin ylemmällä sarjatasolla pelaavaa HNMKY:tä vastaan. SM-tasoinen Namika oli ylivoimainen ja voitti ottelun 90-22. Kymmenes sija Ricohin yllättävän kovassa haastajasarjassa oli kuitenkin LePyn pojilta kaiken kaikkiaan oikein hyvä suoritus.
C-tytöt saivat viime hetken peruutuspaikan turnaukseen ja osallistuivat 02-tyttöjen haastajasarjaan, jossa oli mukana 10 joukkuetta. LePyn kanssa C-lohkossa pelasivat Helmi Basketin 03 - 04-tytöt ja Turun Riento. Helmen tytöt olivat yllättävän kova vastus ja voittivat LePyn kirkkaasti 9-88. Toinen vastustaja, TuRi, olikin sitten helpompi. Turkulaiset veivät ensimmäisen erän nimiinsä 15-11. LePy voitti toisen erän, mutta se ei aivan riittänyt: TuRi voittoon 31-30, ja LePy päätyi pelaamaan sijoista 7 – 10. Jatkopelien ensimmäinen vastustaja oli Forssa, jolle hävittiin 52-18. Viimeinen ottelu pelattiin PuHu Blackia vastaan, joka voitettiin 38-8. Näin LePyn sijoitus sarjassa oli yhdeksäs.
C-pojat osallistuivat Ricohin haastajasarjoihin kolmella joukkueella: P02 Sininen ja Oranssi sekä P03. Yhtään helppoa peliä ei kovatasoisessa turnauksessa ollut, kun vastustajien joukossa oli SM-sarjatasoisia joukkueita. P02 Oranssin vastustajat turnauksessa olivat PuHu, Kauhajoen Karhu, Sykki ja LePy Sininen. Näistä Kauhajoelle hävittiin 50 pistettä, mutta äärimmäisen tasainen Sykki-ottelu meni jatkoajalle; Sykki valitettavasti vei lopulta voiton. P02 Sininen puolestaan sai vastaansa ensin Klaukkalan (19-44) ja sitten kovan FoKoPon, jolle hävittiin nelisenkymmentä pistettä. Jatkolohkon ensimmäinen vastustaja oli HNMKY (tappio 32-41), ja lopulta kohdattiin tutut joukkuekaverit LePy Oranssista, joka voitettiin 34-29. 03-poikien haastajasarjassa LePy aloitti A-lohkossa Kori-80:n ja Namikan kanssa. LePy aloitti turnauksen voittamalla Namikan 49-41, mutta sen jälkeen tuli tappio Kori-80:lle, PakVille ja Hongalle. Lopuksi kohdattiin vielä uudelleen Kori-80 ottelussa sijoista 7 -8. Kori-80 oli tälläkin kertaa parempi, ja LePylle sija 8. Kotiin viemisinä C-pojat saivat näin ollen kaksi voittoa ja roppakaupalla kokemusta kovista peleistä.
Tytöt 2004 lähtivät turnaukseen kahdella joukkueella, joista toinen osallistui kilpa- ja toinen haastajasarjaan. Kilpasarjassa LePyn ensimmäiset vastustajat B-lohkossa olivat Jymy ja Honka. Perjantai-illan ensimmäinen ottelu Honkaa vastaan oli aluksi tasainen, mutta Honka voitti lopulta kymmenellä pisteellä. Lauantain vastustaja oli Jymy, jolle hävittiin 8 pistettä. Viimeinen ottelu sijoista 5 – 6 pelattiin A-lohkon kolmosta, FoKoPoa vastaan. Sisuuntunut LePy voitti ottelun 28-17 ja päätyi sijalle 5. Haastajasarjan joukkueessa oli sairastumisten ja loukkaantumisten vuoksi niin vähän tyttöjä, että ilman täydennystä 06-tytöistä koko turnaus olisi jouduttu perumaan. Onneksi nämä 4 reipasta ja rohkeaa tyttöä tulivat apuun! LePyn haastajajoukkue aloitti turnauksen B-lohkossa Kouvojen ja Klaukkalan kanssa. Ensimmäisessä ottelussa voitettiin Klaukkala 24-9, mutta Kouvot oli astetta haastavampi vastustaja ja vei ottelun nimiinsä lukemin 34-22. Jatkosarjassa LePyn ensimmäinen vastustaja oli HNMKY. Tämä ottelu hävittiin 64-18, ja seuraava ottelu pelattiin lahtelaista SB Girlsiä vastaan. SBG voitti ottelun selvästi 60-7, jolloin LePy päätyi pelaamaan sijoista 7-8. 21-35 tappio Sykkiä vastaan merkitsi sitä, että LePyn loppusijoitus sarjassa oli kahdeksas. Tunnelma turnauksessa pysyi tappioista huolimatta korkealla, ja jokaisesta onnistumisesta iloittiin aidosti.
Pojat -04 osallistuivat nollanelosten haastajasarjaan. Vastus oli tänä vuonna varsin kova, ja lauantain ensimmäisissä peleissä hyvästä tsempistä huolimatta vastustajat LrNMKY ja Honka olivat selkeästi parempia. C-lohkon kolmossijalta LePyn turnaus jatkui ottelulla HNMKY:tä vastaan, panoksena sijat 9-12. Kun Namika vei voiton lukemin 62-16, LePy keräsi sunnuntaille sisua ja voitti päätösottelussa Klaukkalan komeasti 50-11. Hyvä pojat!
-05 pojat osallistuivat turnauksessa sekä kilpa- että haastajasarjaan. Nollavitosten kilpasarjassa LePyn ensimmäinen vastustaja oli EBT, joka voitti 49-25. Seuraavaksi kohdattiin Pyrintö Tampereelta. Ottelun ensimmäinen erä meni Pyrinnölle 29-6, mutta toisessa erässä LePy sai pelinsä käyntiin ja teki 11 pistettä lisää. Ottelu toki Pyrinnölle 41-17. LePyn pelit jatkuivat sijoista 9 – 11. Tässä sarjassa LePy kohtasi ensin HyPon ja sitten HNMKY:n. Molemmista peleistä tuli tappio, mutta poikien asenne oli läpi turnausen kohdallaan. Haastajasarjassa LePy kohtasi aluksi Hongan ja sitten BC Nokian. Sarjan kolmossijalta jatkettiin pelaamista sijoista 9-12; loppusijoitus kahta HNMKY:n joukkuetta vastaan pelattujen pelien jälkeen oli kahdestoista. Turnaustappiot eivät näitä poikia kuitenkaan lannista: ensi viikonloppuna pelit jatkuvat…
Tytöt 2005 osallistuivat Ricoh-turnauksen kilpa- ja haastajasarjoihin. Kilpasarja avattiin ottelulla Warttia vastaan. Wartti voitti 13-30, ja samoin kävi seuraavassa ottelussa Honkaa vastaan. LePy päätyi siis pelaamaan sijoista 7 - 9. LePy voitti jatkosarjan ottelussa PuHun 40-27 mutta hävisi Namikalle ja päätyi sijalle kahdeksan. Haastajasarjassa LePy aloitti voittamalla JäNMKY:n tiukassa ottelussa lukemin 22-29. Toinen ottelu SBG:tä vastaan alkoi myös tasaisena mutta päättyi lopulta SBG:n kymmenen pisteen voittoon. Jatkossa pelattiin ensin sijoista 1 – 8 (HNMKY), 5 – 8 (ToPoLa) ja lopulta 7 – 8. Viimeinen ottelu meni KorsKun nimiin, joten tässäkin sarjassa loppusijoitus oli kahdeksas. Tappioista huolimatta tunnelma oli innostunut ja reipas, joskin sunnuntaina peliurakan jälkeen väsynyt. Tytöt pelasivat täysillä, vaikka joissain peleissä vastus oli todella kova. Turnauksen jälkeen maanantain treeneissä otettiin rennosti ja vanhemmat olivat mukana, kun pelattiin sekajoukkuein.
Syksyn sarjoissa voittamattomat 07-pojat lähtivät Ricoh-turnaukseen kahdella tasavahvalla joukkueella. Oranssi teki A-lohkossa selvää jälkeä ensin PuHusta ja sitten HyPosta mutta hävisi Hongalle. Jatko-ottelussa Oranssi jyräsi toisen Hongan joukkueen. B-lohkossa Sininen kärsi ensin kuuden pisteen tappion Namikalle mutta voitti sitten KTP:n kymmenellä pisteellä ja PuHun 30:lla. Jatkopeleissä Sininen voitti Hongan viidellä pisteellä. Näin molemmat LePyn joukkueet sijoittuivat sijoille 5 ja 6.