Vanhemmat
Respect the game!
- Oranssin perheen ohjeet fanittamisen ja katsomokulttuurin luomiseksi
Koripallo on fiksujen ihmisten laji. Sen huomaa kentällä, kentän ulkopuolella ja katsomossa.
Koripallossa kunnioitetaan joukkuetovereita, vastustajaa, erotuomareita sekä kaikkia toiminnassa mukanaolevia henkilöitä. Joukkueet kättelevät ennen ja jälkeen pelin niin vastustajat, tuomarit kuin toimitsijatkin. Kaikki tietävät, että jokainen on tärkeä osa tapahtumaa. Kentällä joukkueet taistelevat parhaan kykynsä mukaan. Kentällä sattuu ja tapahtuu. Pelaajan lentäessä lattian pintaan joukkuekaverit ja välillä vastustajakin käy nostamassa kaverin tolpilleen. Kun pelaaja tekee unelmasyötöstä korin, osoittaa korintekijä syöttäjää kiitoksen merkiksi (point the passer). Kun tuomari viheltää pelaajalle virheen, nostaa pelaaja käden ylös virheen merkiksi. Näistä ja monesta muusta pienestä yksityiskohdasta näkee, että koripalloilijat kunnioittavat peliä!
Myös fanit kuuluvat koripalloon. Me LePyssä haluamme olla edelläkävijöitä kunnioittavan koripallokulttuurin levittämisessä myös katsomoon. Olemme kirjanneet ylös ohjeita katsomokulttuurin luomiseksi. Toivomme, että sinäkin opit toimimaan niiden mukaisesti.
Tunnusta väriä
LePyn oranssi väri on ainutlaatuinen. LePy on ainoa koripalloseura Suomessa, jonka värit ovat oranssi ja sininen. Muista siis laittaa aina peliin mennessä oranssia ja sinistä päälle. Näin tiedämme, että sinäkin kuulut oranssiin perheeseen.
Tule ajoissa paikalle ja poistu vasta tapahtuman päätyttyä
Tähän on hyvä ottaa esimerkkinä teatteri tai konsertti – ei niihin pääse sisälle myöhässä, eikä sieltä poistuta ennen ohjelman päättymistä. Me haluamme kunnioittaa urheilijoita ja osoitamme sen tulemalla paikalle ajoissa ja katsomalla aina pelin loppuun.
Aloitusheitosta ensimmäiseen kotijoukkueen koriin seistään
Koripallo-ottelu alkaa aina ylösheitolla. Kun joukkueet asettuvat keskiympyrään ylösheittoa varten, kaikki kotijoukkueen kannattajat nousevat seisomaan. Tällä me haluamme osoittaa, että olemme katsomossa pelaajia varten. Kotijoukkueen kannattajat pysyvät seisaallaan aina kotijoukkueen ensimmäiseen koriin asti. Joskus kori tulee nopeasti, mutta joskus faneilla on mahdollisuus jännittää ensimmäistä koria useampi minuutti. Katsoja ei kuitenkaan luovuta, sillä se antaisi aivan väärän viestin kotijoukkueelle.
Kolmen pisteen heiton irrotessa heittäjän käsistä kädet ilmaan
Koripallopelissä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nopeat hyökkäykset ja donkit (pallon lyöminen alaspäin koriin) ovat huikeaa koripalloviihdettä. Niistä kannattaa aina innostua, mutta niistä saa vain kaksi pistettä. Kolmen pisteen heitot ovat asia erikseen. Kolmen pisteen korit syntyvät heitosta kaaren takaa ja kyllä, niistä saa kolme pistettä. Kolmen pisteen heitot ovat pelin suola, joten aina kun heitto irtoaa kotijoukkueen pelaajan käsistä kaaren takaa, niin kaikki kotijoukkueen kannattajat nostavat yhden käden (tai halutessaan molemmat) suorana ilmaan. Jos pallo menee koriin, niin toinen käsi nousee rinnalle suorana ylös (huom! erotuomari tekee saman kentällä). Innokkaimmat fanit voivat pallon mennessä koriin jopa nousta seisomaan ja hyppiä riemusta, pääasia on, että kädet pysyvät ylhäällä.
Ottelun viimeinen minuutti seistään
Oli peli sitten ratkennut aikaisemmin tai voitosta taistellaan viime sekunneille asti, niin kannattajat nousevat ylös ottelun viimeiseksi minuutiksi. Tällä osoitetaan kunnioitusta molemmille joukkueille sekä tuomareille. Seisomalla viimeiseen vihellykseen asti ja taputtamalla käsiä yhteen, peli niin sanotusti taputellaan loppuun.
Asiantuntijat katsomossa
Joillakin paikkakunnilla koripallon parhaat asiantuntijat on sijoitettu katsomon eri osiin. Meillä LePyssä parhaat asiantuntijat on valittu valmentajiksi. Heidät erottaa siitä, että he ohjaavat peliä vaihtopenkin läheisyydessä ja juonivat parhaat kuviot ottelun voittamiseksi. Me LePyssä olemme vapauttaneet kannattajat tästä tehtävästä kokonaan. Mikäli koet itsesi paremmaksi asiantuntijaksi kuin pelissä olevat valmentajat tai erotuomarit, niin ota rohkeasti yhteyttä LePyn toiminnanjohtajaan. Meillä on paikka kaikille asiantuntijoille. Älä siis osoita asiantuntijuutta vielä tässä ottelussa, ettei vastustaseura ehdi nappaamaan sinua, vaan keskity tänään vain kannustamiseen.
Kannustaminen ottelun aikana
Suomalainen koripallokulttuuri on kovin rauhallista verrattuna kansainvälisiin tapahtumiin. Meillä on totuttu rauhalliseen istuskeluun välillä taputtaen yksittäisille koreille. Ulkomailla huuto ja meteli alkavat, kun fanit saapuvat hallin ovista sisään – joskus meteli alkaa jo parkkipaikalla. On täysin sinun valintasi, kuinka äänekäs haluat olla. Tee se kuitenkin oikein.
Koripallo-ottelussa saa taputtaa – AINA. Suomessa koripalloon on levinnyt kummallinen ajatus, että meteliä saa aiheuttaa vain, kun oma joukkue puolustaa ja pitää olla hiljaa, kun oma joukkue hyökkää. Tiedoksi kaikille, että mitä isompiin karnevaaleihin mennään, niin sitä enemmän meteliä niissä on. Toki halukkaat voivat noudattaa yleisesti vallitsevaa käytäntöä, mutta ei kannata paheksua, jos vierustoveri haluaa olla äänessä koko ajan.
Kannustaminen tapahtuu taputtaen, rummuttaen, viheltäen tai äänekkäästi huutaen. Huutaessa ja viheltäessä täytyy kuitenkin muistaa tyyli. Oman joukkueen onnistumisille saa viheltää ja huutaa. Sen sijaan vastustajan suorituksiin ei tarvitse reagoida, ellei välttämättä halua taputtaa hyvän suorituksen tekijälle.
Vapaaheittotilanteissa näkyy myös kulttuurierot. Isoissa karkeloissa huudellaan, vihelletään, seistään ja rummutetaan vastustajan vapaaheittojen aikana. Meillä LePyssä vastustajan annetaan suoriutua vapaaheitoista rauhassa. Se on ainoa hetki, kun voit siis huilata ja kerätä energiaa seuraavaa kannustustilaisuutta varten.
Tankkaus
Ja sitten vielä se tärkein asia eli tankkaus. Meillä LePyssä tehdään maan parhaat mokkapalat ja muut tarjottavat. Muista siis käydä testaamassa aina puoliajalla buffan antimia. Se on pieni tuki, jonka voit osoittaa kotijoukkueen taloudellisen tilanteen parantamiseksi. After all, hehän tarjoavat sinulle tämän upean urheilutapahtuman.
Ei muuta kuin nautinnollisia hetkiä katsomossa!